torstai 26. elokuuta 2010

26.8. 1896

Kuten jokainen palokuntajuhlilla käynyt saattaa aavistaa, Äänekosken VPK on perustettu elokuun lopussa.
”Vapaaehtoisen palosammutuskunnan” puuhamiehiin kuuluu jälleen kerran valtiopäivämies Kalle Piilonen, joka on pari vuotta aiemmin junaillut myös Keski-Suomen opiston kotikulmilleen.
Opiston ensimmäinen johtaja, pastori Kalle Kerkkonen on VPK:n perustajia, samoin opettaja Kaarlo Koistinen. Mukana ovat myös kauppiaat Alle Wessman, Ville Rutanen sekä Kalle Hovinen, joka on palosammutuskunnan ensimmäinen päällikkö.
Kun Äänekoski Oy:n tehdas aloittaa täyden toimintansa 1900, VPK laajentuu myös tehdaspalokunnaksi. Sitä ryhtyy vetämään tehtaan johtaja, insinööri J.E. Hammarén.
Palokunta tarjoaa koskelaisille paljon huvituksia, varsinkin sen jälkeen kun VPK-talo valmistuu 1903. Torvisoittokunnan lisäksi VPK:lla oli laulukuoroja, näytelmäkerhoja ja voimisteluseura Jyske

4 kommenttia:

  1. Joskus kirjoitin lapsuuteni/nuoruuteni palokunnan juhlista, jotka oli varmasti kesän odotetuin juhla. Päivällä eri vaatteet kuin illalla, tarkoin valitut. On tullut kuunneltua tarinaa isäni tädiltä lukemattomia kertoja kauppias Wille Rutasesta, josta parikin kirjoitusta olen lehteen laittanut. Tädin isä oli Rutasen luottomies. Siellä "mullimäessä" lepäävät perätystyn ystävykset. Pirjo L

    VastaaPoista
  2. Eilen vietin illan Piilonniemen iltakävelyllä, ihanaa historian havinaa ja muistoja myös Hammarenista. Yllättävän paljon ihmisiä, joista kävellen ja pyörällä tulleet kastuivat täysin läpimäräksi. Olin yksi heistä. Onneksi kaatosade alkoi vasta, kun tilaisuus päättyi. Monet sanoivat, että useammin näitä ... Tietääkseni oli ensimmäinen. Pirjo L

    VastaaPoista
  3. Itse olinVPK sa 7vuotiaasta lähtien ainakun hälytys vaikka keskellä yötä lähdimme lodelta vpkoolle odottamaan autjen paluuta ja siivoomaan autoista letkut ym tarvikkeet.Palokunta juhlat oli aina huippu kohta kesän jälkeen,myöhemmin oltiin muuallakin paikka kunnilla palokunta juhlissa esim.aajyväskylässä.Lodelta oli 4 pokaa VPKoossa.TERV:KÄLLI

    VastaaPoista
  4. Palokuntajuhlat olivat vuoden unohtumaton kohokohta. Mitkä ovat parhaita muistojasi?

    VastaaPoista