Koiviston kylässä aloitetaan koulunpito 18.8.1913, vaikka itse koulua ei vielä olekaan.
Koiviston ensimmäinen opettaja on legendaarinen Juho Hoikkanen (1876 – 1947). Kirjailija ja kotiseutumies toimii koulussa yli kolme vuosikymmentä.
Hoikkasen Äänekoski-aiheisista romaaneista ensimmäinen, ”Suuria pyrkimyksiä” ilmestyy 1915 – samana vuonna kun koulurakennuskin valmistuu.
Kertoman mukaan koulun seinässä näkyvät vielä Suomen sodan aikaiset luodinjäljet. Hirret on näet siirretty 1700-luvun lopulla Koiviston talon läheisyyteen rakennetusta kruununmakasiinista, jonka luona käytiin taistelu venäläisiä vastaan 1808.
Vanhaa puukoulua käytetään edelleen liikunta- ja harrastetiloina. Uudempi kivikoulu rakennettiin 1951.
Koiviston koulussa oli oppilaita parhaimmillaan 124 vuonna 1946. Viime vuosina alakoulussa on ollut reilut neljäkymmentä lasta.
Edesmennyt, politikko Viljo Kauranen kertoi, muisteli aina lämmöllä Koivistoa, josta oli kotoisin. Kerran käytiin koululla ja Kapeenkoskella. Näitä luottamustoimiin liittyviä reissuja. Eilen hiljennyin hetkeksi Viljon haudalla. Pirjo L
VastaaPoista