keskiviikko 29. elokuuta 2012

2.9.1930


Edellisenä talvena perustettu oikeistoradikaali Lapuan liike on voimainsa tunnossa kesällä 1930, jolloin se alkaa kyyditä kommunisteiksi epäiltyjä Neuvostoliiton puolelle.
Vaikka Äänekosken kunnankamreeri Ahti Kärkkäinen on pikemmin maltillinen sosialidemokraatti, aseistettu miesjoukko tulee noutamaan hänet Kuntalasta – kodistaan ja työpaikastaan, joka sittemmin toimii Äänekosken museona – tiistaiaamuna 2.9. klo 8.15.
Muilutuksen tilaajat ovat Kärkkäisen paikallisia vihamiehiä, Järvenpään isäntä Nääsilän talosta, farmaseutti Boman sekä konttoristit Wessman ja Relander.
Vihreän Fordin reitti kulkee Suolahden, Konneveden ja Pihtiputaan kautta Pohjois-Savoon ja edelleen Joensuuhun, jonne saavutaan aamuviideltä.
Jo matkalla kuljettajat ovat ymmärtäneet, että kyydittävän valinta on ollut suuri erehdys, mutta liikkeen päämiestä Vihtori Kosolaa ei ole saatu puhelimen päähän peruuttamaan reissua.
Kärkkäinen vapautetaan anteeksipyynnöin, mutta hänen kaappauksensa herättää suuttumusta valtakunnan lehtiä myöten. 
Isä-Ahdista kirjoittamassaan elämäkerrassa Hannu Kärkkäinen näkee tapauksella jopa maailmanpoliittista merkitystä:
”Voidaan siis päätellä, että Ahti Kärkkäisen umpimähkäinen ja Lapuan liikkeen varsinaisista tarkoitusperistä poikkeava ’muilutus’ oli osaltaan naula tämän liikkeen ruumisarkkuun ja estämässä maamme luisumista fasistiseen diktatuuriin, minkä mahdollisesti toteutuessa Suomesta olisi puuttunut se yksimielisyys, jolla kyettiin vastustamaan Neuvostoliiton rynnistys maahamme muutamaa vuotta myöhemmin!”
Tapauksesta kertoo liikuttavan omakohtaisen muistonsa myös Erik Relander teoksessaan Äänekoskea ja äänekoskelaisia. Kirjoittajalle näet selvisi vasta vuosikymmeniä myöhemmin, mikä oli hänen isänsä osuus ihmiskaappauksessa. 
Ahti Kärkkäinen oli Äänekosken pitkäaikainen kauppalanjohtaja. Muotokuvan maalasi Urpo Heino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti