Niemelän torpan hirret lähtevät Konginkankaan Pyyrinlahdelta kohti Helsinkiä. Samalla tulee perustetuksi Seurasaaren ulkomuseo.
1770-luvulta asti saman suvun hallussa ollut torppa joutui purku-uhan alle, kun sen viimeiset asukkaat, 80-vuotias sokea Heikki Turpeinen ja hänen veljensä tyttärentytär Iida muuttivat pois.
Taiteilija Akseli Gallén-Kallela ja arkkitehti Yrjö Blomstedt ryhtyvät hankkimaan koko pihapiirin siirtoa. Puuhamieheksi he saavat tutkimusmatkailija Axel Olai Heikelin, josta tulee Seurasaaren ensimmäinen intendentti.
Torpan uusi isäntä, kauppias ja sahanomistaja Matti Pasanen lahjoittaa rakennukset. Savupirtti, sikopahna, riihi, keittokota, aitat ja ajokaluvaja puretaan, numeroidaan ja kuljetetaan sahan pistoraiteella satamaan, josta ne hinataan lotjalla Suolahteen. Siellä hirret taas siirretään kiskoille ja viedään Helsinkiin.
Olen käynyt 50-60-luvulla Niemelän torpassa Seurasaaressa. On pitkään tehnyt mieli mennä uudelleen katsastamaan mitä ajattelen 50-vuotta myöhemmin Seurasaaresta.
VastaaPoistaPirjo Luukkainen